"No niin, nyt se alkaa" tuumasi rakas siippani kun kauppareissulta tullessani nakkasin muutaman kukkien siemenpussin pöydälle. "Aivan oikein, tästä se alkaa!"

1301175.jpg
Japaninhumalan viehätysvoimana on sen nopeakasvuisuus ja helppohoitoisuus. Tämän humalan paikaksi olen suunnitellut säleikköä, joka on talomme eteläpäädyssä. Korkeutta tälle köynnökselle  on povattu 3-4 m. Köynnös on yksivuotinen.

1301190.jpg
Miinanköynnöstä kehuivat paikallisessa kukkatalosa uudeksi tulokkaaksi. Epäröin ensin ostanko vai en, koska lehdet näyttävät aika mitäänsanomattomilta vaikka kukat ovatkin kauniit. No, mukaanhan se Miina kuitenkin lähti, kokeillaan. Miinan paikaksi olen kaavaillut pajukartiota. Ruukku kartion keskelle ja sieltä se Miina saa puskea pitkin kartiota ihan omaa vauhtiaan. Miinalle on korkeutta luvattu 2 m ja Miina on myös yksivuotinen.

1301182.jpg

Nämä kaunottaret ovat nimeltään Maariankelloja. Tämä oli must-ostos. Paikkaa näille kaunokaisille en ole vielä keksinyt. Onneksi on pari kuukautta vielä aikaa. Maariankello on kaksivuotinen, mutta kehuvat sen jäävän mielellään pysyväksi asukkaaksi puutarhaan lisääntymisensä ansiosta. Siksi en olekaan näille neidoille oikein omaa paikkaa vielä keksinyt. Korkeutta neideille on luvattu n. 70 cm.